Suolahuone

Suolahoitohuoneen hengitysilmaan pölytetään suolageneraattorin avulla puhdasta, kuivaa ja erittäin hienojakoista suolaa (NaCl). Negatiivisesti varautuneet suolahiukkaset kulkeutuvat keuhkojen kauimmaisiinkin osiin ja saavat aikaan luonnonmukaisen puhdistusreaktion.

Suolahuonehoidosta on usein apua hengitysteiden oireilussa, kun limakalvojen turvotus vähenee ja hengenahdistus helpottaa. Hienojakoinen suolapöly pystyy myös tuhoamaan tulehduksia aiheuttavia bakteereja hengitysteistä. Hoidon ansiosta lima irtoaa helpommin, asiakas on yleensä rentoutuneempi, unensaanti on helpompaa ja uni syvempää.

Suolahuonehoitoa käytetään myös iho-ongelmien hoitoon. Suolapöly tunkeutuu hoidon aikana ihohuokosiin ja kerää ympäröivästä ilmasta kosteutta itseensä. Näin iho pysyy kosteana ja elastisempana. Hoitoa käytetään esimerkiksi atooppisen ihon hoitoon. Paras hoitotulos saavutetaan sarjahoidolla 5-20 kerran hoitojaksoissa. Tiheä hoitojakso estää tulehdusaiheita uudelleen voimistumasta hoitokertojen välillä.

Metsolan kartanon suolahuone on suomalaisen Polar Health Oy:n rakentama ja avattu vuonna 2009. Huoneeseen mahtuu kerralla 4 henkilöä, mutta hoitoon voi tulla myös yksin, kaksin tai kolmestaan. Hoitohuoneen valaistuksena käytetään suolalamppuja ja hoidon aikana voi kuunnella rentouttavaa musiikkia.

Takaisin edelliselle sivulle